22.5.2017

Lammi Kellari, vko 3: Sisätäytöt ja loppukorkeus häämöttää

Lammi Kellari, vko 3, 10.4.2017 – 16.4.2017: Sisätäytöt ja loppukorkeus häämöttää


Edellisessä kirjoituksissa kerrottiin Lammi Kellarin toisesta rakennusviikosta, johon ajoittui ensimmäinen valu, seinien latomista sekä sisätäyttöön valmistautumista.

Viikon aluksi viimeistelimme LVISA suojaputkituksia, joiden kautta taloon saadaan sähkö, data, viemäri, vesi ja ilmanvaihto. Sähkön ja veden osalta putkitukset piti hoitaa niin, että talon kautta tarvittavat suojaputkitukset saadaan johdettua myös muihin varastoihin. Yksi viimeisimmistä tehtävistä putkista oli Radon-putki, joka näkyy alla olevista putkista valkeana.



Kun putket oli saatu paikalleen, niin oli vuorossa sisätäyttöjen tekeminen. Koska meillä talon ympäristö on haateellinen (suuret korkeuserot ja kellariratkaisu - rinnetontti), niin emme edes yrittäneet tehdä sisätäyttöä kaivinkoneella. Maaurakoitsijamme Antti Patakangas tyytyikin hommaamaan meille maat, jotka siirrettiin tontille E. Metsärannan Lokomo - nosturilla. 




E. Metsärannan Loko nosturissa roikkui siis kauha, joka hydrauliohjauksella pystyy kauhomaan kyytiinsä noin kuution sepeliä. Tämä sepeli voidaan sitten tiputtaa tai ällistyttävän tarkasti ripotella oikeaan paikkaan talossa. E. Metsärannan Lokomo-nosturin kameratekniikan avulla Erkki pystyy nostamaan lavoja, maata tai mitä tahansa myös täysin pimeään paikkaan, jonne nosturin kopista ei ole näköyhteyttä. 



Samaan aikaan kun Erkki siirteli maata nosturilla talon sisälle, toimimme minä ja Isäni lapiomiehinä, ja levittelimme maata silmämääräisesti oikean määrän eri kohtiin. Perässä tuli appiukko, joka lätkäsi maan tasaiseksi ja huuteli tarvittaessa lisäämään tai poistamaan maata. Silmämääräinen korko saatiin haettua todella lähelle lopullista käyttäen apuna Radon-kaistaa sekä sen alla olevia harkkosaumoja. Tässä vaiheessa meillä ei ollut käytössä laseria - vaan näin tarkka pohjan teko jätettiin sitten styroxien laittoon. Tällöin totesimme, että sisätäyttöjen korot olivat osuneet erittäin hyvin paikalleen - joten silmämääräinen menetelmämme oli tässä tapauksessa hyvin toimiva.





Käytännössä Erkki MEtsärannan ammattitaito sekä kameroilla varustettu nosturi mahdollisti sen, että kaikki täytöt saatiin tehtyä todella tarkasti -ja koko talo oli täytetty kahden lapiomiehen sekä yhden lätkääjän voimin mutamassa tunnissa.



Työn lopputuloksena syntyi oikeaan korkoon täytetty, tasoitettu ja tiivistetty pohja, jonka päälle on hyvä alkaa rakentaa lattiaa.





Tasoitetun pohjan päälle seuraavana operaationa Metsäranta nosti pohjalle lisää harkkolavoja, joiden avulla latomista saataisiin taas nopeasti jatkumaan. Myös lavojen nostelu onnistui nopeasti, eikä koko hommassa mennyt kuin muutama tunti. Samalla teimme korotuksia styrox-paaleilla tehtyihin telineisiin, joiden päältä pystyimme jatkamaan latomista myös ulkopuolelta.






Loppuviikko kuluikin sitten rattoisasti kiviä latoessa. Etenemä alkoi olla jo ihan mallikasta, vaikka koko ajan nousevat seinät aheuttivatkin sen, että harkkoja piti alkaa ensin siirtää ja nostaa tellingeille, ennen kuin ne pystyttin asettamaan ja latomaan seinälle.



Latomisen välissä myös Suomen kevät näytti parhaat puolensa - ja välillä sai pukeutua vuodenaikaan nähden hyvinkin lämpimästi..


Siitäkin huolimatta homma edistyi ja tukimuurit alkoivat päätyä lopulliseen korkoonsa =)



Yhteenvetona voidaan todeta, että viikko oli tehokas. Harkkojen latomisen alkoi tässä vaiheessa osata ja hyvin - eikä seinän korkeus muodostunut kynnyskysymykseksi. Putkien veto sekä sisätäyttö saatiin hoidettua ihmeen tehokkaasti - ja avaimena tässäkin oli erinomainen yhteistyökumppani Nostopalvelu E. Metsäranta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti